Maanantai-aamuna oli aika hyvästellä Saigon ja Vietnam, ja edessä oli yli vuorokauden putki suhteellisen rankkaa matkustamista. Lento Bangkokiin, yöjuna Surat Thaniin, bussimatka satamaan, josta vielä parin tunnin lauttamatka, kunnes vihdoin saavuimme Ko Phanganin saarelle.
Ensimmäinen yö budjattiin saaren länsipuolella, ja illalla jumiteltiin Rasta Home -nimisessä chillissä reggaebaarissa. Seuraavana puolella lähdimme kuitenkin kokeilemaan onneamme saaren eteläpuolelle, ja onnistuimmekin löytämään 300 bahdin (7,5€) hintaan erinomaisen bungalowin suoraan meren rannalta. Muuta maininnan arvoista ei ole oikeastaan tapahtunut, päivät kuluu saarea ympäri pyöräillen ja hammockissa levytellen, illalla tsekataan erilaisia rantabaareja. Pari yötä täällä tulee vielä vietettyä, jonka jälkeen suuntana on mitä ilmeisemmin Ko Tao.
lauantai 24. maaliskuuta 2012
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Saigon... Shit, I'm still only in Saigon...
"...every time I think I'm gonna wake up back in the jungle."
Viimeinen ilta Vietnamissa sujuu vaihteeksi rauhallisissa merkeissä, kaksi aikaisempaa iltaa Saigonissa kun olivat taas jotain ihan muuta.
Eilen kävimme turistikierroksella ja tsekkasimme pakolliset nähtävyydet, Independence Palacen, jonne ensimmäiset kommunistitankit vyöryivät aikanaan sodan päätteeksi, sekä aihetta sivuavan War Remnants Museumin. Jälkimmäinen oli paikoitellen aika karua katseltavaa, esimerkiksi mitä tulee jenkkien kylvämän Agent Orange -kemikaalin jälkiseuraamuksiin, joista galleriassa oli melkoiset kokoelmat. Yllättävän paljon oli myös kuvia Suomessa järjestetyistä Vietnam-protesteista 70-luvun alusta. Mieleen jäi myös helikopterit ja tankit, joita löytyi molempien nähtävyyksien pihoilta.
Saigon oli kaoottisuudestaan huolimatta varsin mieleenpainuva kokemus, eikä vähiten monipuolisen ruokakulttuurinsa ansiosta. Tästä innostuneena aloittelimme eiliset Saint Patrick's Dayn juhlinnat kobra-aterialla, johon kuului kobran veri ja sydän shottilasista juotuna, sekä yllättävän herkullinen keitto. Loppuilta menikin irkkupubissa, joka oli melko ennalta-arvattavasti ääriään myöten täynnä. Valitettavasti ajan puutteesta johtuen tämänkertainen päivitys jää lyhyeksi, mutta huomenna on tiedossa lento Bangkokiin ja siirtyminen Ko Phanganin saarelle, jossa toivon mukaan pääsen lisäilemään kuvia Vietnamista!
Viimeinen ilta Vietnamissa sujuu vaihteeksi rauhallisissa merkeissä, kaksi aikaisempaa iltaa Saigonissa kun olivat taas jotain ihan muuta.
Eilen kävimme turistikierroksella ja tsekkasimme pakolliset nähtävyydet, Independence Palacen, jonne ensimmäiset kommunistitankit vyöryivät aikanaan sodan päätteeksi, sekä aihetta sivuavan War Remnants Museumin. Jälkimmäinen oli paikoitellen aika karua katseltavaa, esimerkiksi mitä tulee jenkkien kylvämän Agent Orange -kemikaalin jälkiseuraamuksiin, joista galleriassa oli melkoiset kokoelmat. Yllättävän paljon oli myös kuvia Suomessa järjestetyistä Vietnam-protesteista 70-luvun alusta. Mieleen jäi myös helikopterit ja tankit, joita löytyi molempien nähtävyyksien pihoilta.
Saigon oli kaoottisuudestaan huolimatta varsin mieleenpainuva kokemus, eikä vähiten monipuolisen ruokakulttuurinsa ansiosta. Tästä innostuneena aloittelimme eiliset Saint Patrick's Dayn juhlinnat kobra-aterialla, johon kuului kobran veri ja sydän shottilasista juotuna, sekä yllättävän herkullinen keitto. Loppuilta menikin irkkupubissa, joka oli melko ennalta-arvattavasti ääriään myöten täynnä. Valitettavasti ajan puutteesta johtuen tämänkertainen päivitys jää lyhyeksi, mutta huomenna on tiedossa lento Bangkokiin ja siirtyminen Ko Phanganin saarelle, jossa toivon mukaan pääsen lisäilemään kuvia Vietnamista!
lauantai 17. maaliskuuta 2012
Kambodzan kuvat, vihdoinkin
Angkor Watin auringgonnousu
Ta Prohmin viidakkotemppeli
perjantai 16. maaliskuuta 2012
"Charlie Don't Surf!"
Tra Vinhin kaoottisuus sai meidät vaihtamaan maisemaa jo yhden yön jälkeen, ja päädyimme - onneksi melko lähellä sijaitsevaan - Vinh Longin kaupunkiin. Kaupungin lähellä Mekong ja siitä haarautuvat joet ovat sen verran leveänä, että alueelta löytyy lukuisia saaria. Motokuskit johdattivat meidät näistä yhdelle, An Binhin saarelle, jossa pääsimme yöpymään paikallisen perheen luona - tosin nykyään ns. "homestay" ei juurikaan eroa tavallisesta guesthouse-majoituksesta.
Saarella oli kuitenkin varsin mukava pyöräillä ympäriinsä, ja ainakin Tra Vinhin jälkeen An Binh tuntui huomattavasti rauhallisemmalta paikalta. Valitettavasti kuitenkin vesi oli niin mutaista, ettei siellä oikein tehnyt mieli uida, mutta ainakin mestasta löytyi ensimmäiset riippumatot pitkään aikaan!
Seuraavana päivänä lähdimme aktiviteettipäissämme pienelle venereissulle, jossa tsekattiin niin kelluva marketti kuin bonsai-puutarha, ja välissä pääsimme kokeilemaan paikallisia kookosmakeisia. Retken kruunasi ainakin omalta osaltani erikseen tehty soutuvenereissu hämyisillä kanavilla, joskin yhtä viidakkoisissa maisemissa ei oltu kuin U-Minhissä. Mieleenpainuvinta Vinh Longin homestayssa oli kuitenkin talon tarjoama safka, jota tulikin vedettyä melko kiitettävissä määrin.
Vinh Longin jälkeen teimme satunnaiskoukkauksen Sa Decin kaupunkiin, joka oli odotettua kaoottisempi - mopojen pakeneminen Vietnamissa vaikutti sillä hetkellä lähes tuhoon tuomitulta ajatukselta. Illalla löysimme kuitenkin itsemme jälleen mielenkiintoisesta tilanteesta - päädyimme buddhalaisluostariin, jonne jumahdimme pariksi tunniksi uskonnollisten rituaalien saattelemana, ja munkit opettivat mielellään asioita elämäntavoistaan. Valitettavasti emme jatkaneet pitkään valaistuksen tiellä, sillä heti seuraavassa ravintolassa päädyimme juomaan paikallisten riisiviinashotteja - ilmaisia kun olivat.
Seuraava kohde oli merenrantakylä Ba Dong, joka kuuleman mukaan oli siirtomaa-aikana ranskalaisten kolonialistiherrojen suosittu biitsikohde. Sitä oli hankala uskoa, sillä ranta oli jopa Kambodzan Kep Beachia huomattavasti karumpi, ja tähän kuulimme myöhemmin syyn tapaamaltamme vietnamilaiselta sotaveteraanilta - aluetta pommitettiin sodan aikaan melko runsaalla kädellä. Uiminen pitkästä aikaa oli kuitenkin mukavaa, vaikka terävät kivet tekivät siitä jokseenkin veristä touhua. Ba Dong oli kuitenkin se, mitä Mekongin Deltalta olimme tulleet hakemaan - riisipeltoja ja maaseudun rauhaa, ja ennen kaikkea äärimmäisen hyvää sapuskaa.
Tällä hetkellä kirjoittelen kuitenkin Saigonissa, aka Ho Chi Minh cityssä, joka ainakin ensivaikutelman perusteella vaikuttaa juuri niin kaoottiselta kuin olisi kuvitellutkin. Mutta Saigonissa se olikin itsestäänselvyys!
Saarella oli kuitenkin varsin mukava pyöräillä ympäriinsä, ja ainakin Tra Vinhin jälkeen An Binh tuntui huomattavasti rauhallisemmalta paikalta. Valitettavasti kuitenkin vesi oli niin mutaista, ettei siellä oikein tehnyt mieli uida, mutta ainakin mestasta löytyi ensimmäiset riippumatot pitkään aikaan!
Seuraavana päivänä lähdimme aktiviteettipäissämme pienelle venereissulle, jossa tsekattiin niin kelluva marketti kuin bonsai-puutarha, ja välissä pääsimme kokeilemaan paikallisia kookosmakeisia. Retken kruunasi ainakin omalta osaltani erikseen tehty soutuvenereissu hämyisillä kanavilla, joskin yhtä viidakkoisissa maisemissa ei oltu kuin U-Minhissä. Mieleenpainuvinta Vinh Longin homestayssa oli kuitenkin talon tarjoama safka, jota tulikin vedettyä melko kiitettävissä määrin.
Vinh Longin jälkeen teimme satunnaiskoukkauksen Sa Decin kaupunkiin, joka oli odotettua kaoottisempi - mopojen pakeneminen Vietnamissa vaikutti sillä hetkellä lähes tuhoon tuomitulta ajatukselta. Illalla löysimme kuitenkin itsemme jälleen mielenkiintoisesta tilanteesta - päädyimme buddhalaisluostariin, jonne jumahdimme pariksi tunniksi uskonnollisten rituaalien saattelemana, ja munkit opettivat mielellään asioita elämäntavoistaan. Valitettavasti emme jatkaneet pitkään valaistuksen tiellä, sillä heti seuraavassa ravintolassa päädyimme juomaan paikallisten riisiviinashotteja - ilmaisia kun olivat.
Seuraava kohde oli merenrantakylä Ba Dong, joka kuuleman mukaan oli siirtomaa-aikana ranskalaisten kolonialistiherrojen suosittu biitsikohde. Sitä oli hankala uskoa, sillä ranta oli jopa Kambodzan Kep Beachia huomattavasti karumpi, ja tähän kuulimme myöhemmin syyn tapaamaltamme vietnamilaiselta sotaveteraanilta - aluetta pommitettiin sodan aikaan melko runsaalla kädellä. Uiminen pitkästä aikaa oli kuitenkin mukavaa, vaikka terävät kivet tekivät siitä jokseenkin veristä touhua. Ba Dong oli kuitenkin se, mitä Mekongin Deltalta olimme tulleet hakemaan - riisipeltoja ja maaseudun rauhaa, ja ennen kaikkea äärimmäisen hyvää sapuskaa.
Tällä hetkellä kirjoittelen kuitenkin Saigonissa, aka Ho Chi Minh cityssä, joka ainakin ensivaikutelman perusteella vaikuttaa juuri niin kaoottiselta kuin olisi kuvitellutkin. Mutta Saigonissa se olikin itsestäänselvyys!
perjantai 9. maaliskuuta 2012
Kohti Mekong Deltaa
Ha Tienistä jatkoimme yhden yön jälkeen sattumanvaraisesti kohti U-Minhin luonnonpuistoaluetta. Koska koko mesta sijaitsi aika tarkalleen keskellä ei mitään, olimme melko huojentuneita löytäessämme alueen todennäköisesti ainoan guesthousen.
Seuraavana päivänä päädyimme veneilemään pitkin viidakkoisia jokia ja vesistöitä, melko Apocalypse Now -elokuvan kaltaisissa tunnelmissa. Hämyinen veneretki johdatti meidät kenties vielä hämyisempään eläintarhaan, jossa turisteista ei ollut tietoakaan, sen sijaan eläimiä löytyi piikkisioista haikaroihin, apinoista puhumattakaan.
Tänään kuitenkin erilaisten paikallisbussien combo johdatti meidät Mekongin suistoalueen ytimeen, Tra Vinhin kaupunkiin. Kuuleman mukaan täältä pitäisi löytyä khmeriläistyylisiä temppeleitä, mutta tällä hetkellä kaupunki vaikuttaa niin vilkkaalta, että todennäköisesti jatkamme matkaa viimeistään ylihuomenna johonkin, mistä löytyy rauhallisempaa landea ja toivon mukaan myös uinnin mahdollistavaa vesistöä.
Mielenkiintoisena huomiona; ainuttakaan länkkäriä emme ole nähneet Vietnamiin tulomme jälkeen.
Seuraavana päivänä päädyimme veneilemään pitkin viidakkoisia jokia ja vesistöitä, melko Apocalypse Now -elokuvan kaltaisissa tunnelmissa. Hämyinen veneretki johdatti meidät kenties vielä hämyisempään eläintarhaan, jossa turisteista ei ollut tietoakaan, sen sijaan eläimiä löytyi piikkisioista haikaroihin, apinoista puhumattakaan.
Tänään kuitenkin erilaisten paikallisbussien combo johdatti meidät Mekongin suistoalueen ytimeen, Tra Vinhin kaupunkiin. Kuuleman mukaan täältä pitäisi löytyä khmeriläistyylisiä temppeleitä, mutta tällä hetkellä kaupunki vaikuttaa niin vilkkaalta, että todennäköisesti jatkamme matkaa viimeistään ylihuomenna johonkin, mistä löytyy rauhallisempaa landea ja toivon mukaan myös uinnin mahdollistavaa vesistöä.
Mielenkiintoisena huomiona; ainuttakaan länkkäriä emme ole nähneet Vietnamiin tulomme jälkeen.
tiistai 6. maaliskuuta 2012
Kampot, Kep ja Vietnam
Ensialkuun on pahoiteltava suomalaisten aakkosten puuttumista. Kirjoittelen talla hetkella Vietnamin Ha Tienissa, johon tanaan siirryimme, ja taalla asiat tuntuvat monella tavalla hankalimmilta. Facebookkin vaikuttaa olevan sensuroitu sivusto, kommunismi siis jyraa edelleen..?
Jokatapauksessa, Koh Rongin saarelta siirryimme "niin pitkalle kuin pippuri kasvaa", eli maailmankuulusta Kampot Pepperista tunnettuun Kampotin rauhalliseen joenvarsikaupunkiin. Mitaan erityista nahtavaa kaupungissa itsessaan ei ollut, mutta fiilis oli varsin lungi ja ruoka Kambodzan parhaimmistoa. Toisena paivana lahdimme tsekkaamaan kaupungin ulkopuolella sijaitsevan luolan, jossa paikalliset skidit esittelivat taas innokkaana nahtavyyksia. Luolan sisalta loytyi myos mielenkiintoinen, n. 1500 vuotta vanha (?!) tiilitemppeli. Erityisen upeaa nahtavaa oli kuitenkin maaseutu, jonka lapi ajoimme paastaksemme luolille.
Kampotin jalkeen oli aika palata merenrannalle, kaupunkiin nimelta Kep. Biitsi oli toki Sihanoukvillen valkoisten hiekkarantojen jalkeen melko mitaansanomaton, mutta kyllahan tuolla tuli uitua, ja syotya Kampot Pepperilla maustettua seafoodia. Erityisesti tuli tykastyttya myos riippumatoilla varustettuihin ravintoloihin, joissa levytteli mielellaan aaltojen kohistessa taustalla.
Nyt olisi edessa kuitenkin kaksi vaivaista viikkoa Vietnamissa, jonka aikana suunnittelimme kiertavamme lahinna Mekong Deltan aluetta ja lopuksi muutama paiva Saigonissa. Kuvia olen yrittanyt lisailla aina toisinaan, mutta hidas netti on usein rajoittanut ja niin taitaa rajoittaa nytkin...
Jokatapauksessa, Koh Rongin saarelta siirryimme "niin pitkalle kuin pippuri kasvaa", eli maailmankuulusta Kampot Pepperista tunnettuun Kampotin rauhalliseen joenvarsikaupunkiin. Mitaan erityista nahtavaa kaupungissa itsessaan ei ollut, mutta fiilis oli varsin lungi ja ruoka Kambodzan parhaimmistoa. Toisena paivana lahdimme tsekkaamaan kaupungin ulkopuolella sijaitsevan luolan, jossa paikalliset skidit esittelivat taas innokkaana nahtavyyksia. Luolan sisalta loytyi myos mielenkiintoinen, n. 1500 vuotta vanha (?!) tiilitemppeli. Erityisen upeaa nahtavaa oli kuitenkin maaseutu, jonka lapi ajoimme paastaksemme luolille.
Kampotin jalkeen oli aika palata merenrannalle, kaupunkiin nimelta Kep. Biitsi oli toki Sihanoukvillen valkoisten hiekkarantojen jalkeen melko mitaansanomaton, mutta kyllahan tuolla tuli uitua, ja syotya Kampot Pepperilla maustettua seafoodia. Erityisesti tuli tykastyttya myos riippumatoilla varustettuihin ravintoloihin, joissa levytteli mielellaan aaltojen kohistessa taustalla.
Nyt olisi edessa kuitenkin kaksi vaivaista viikkoa Vietnamissa, jonka aikana suunnittelimme kiertavamme lahinna Mekong Deltan aluetta ja lopuksi muutama paiva Saigonissa. Kuvia olen yrittanyt lisailla aina toisinaan, mutta hidas netti on usein rajoittanut ja niin taitaa rajoittaa nytkin...
lauantai 3. maaliskuuta 2012
Biitsiltä jungeliin
Kaksi yötä Sihanoukvillen turistisoituneella Serendipity Beachilla oli tarpeeksi - kun toisena päivänä fillarit vuokrattuamme löysimme rauhallisemmalta Otres Beachilta liki täydellisen mestan, oli guesthousen vaihto paikallaan. Huoneessa oli ainoastaan kaksi patjaa lattialla ja tuuletin, mutta kuka muuta kaipaakaan, kun yö maksaa henkeä kohden 2 dollaria (1,6€) ja on merenrannalla? Sokerina pohjalla guesthousen ravintolasta sai Indian Food All You Can Eat -aterian vain kolmen dollarin hintaan. Mättö osoittautui niin loistavaksi, että sitä tulikin kiskottua illalliseksi viitenä peräkkäisenä päivänä.
Muuten Otres Beachilla aika sujui varsin leppoisasti meressä uiden ja bilistä pelaten - päästiin jopa ottamaan turpaan paikalliselta (9-vuotiaalta) bilismestarilta. Kaiken huipuksi törmäsimme vielä samoihin suomalaisiin, joiden kanssa juhlimme aikaisemmin jo Don Detillä. Ei siis yllätys, että myös Otres Beachilla vietetty viimeinen ilta meni biletyksen merkeissä.
Otresilta vetäydyimme kuitenkin äärimmäisen rauhalliselle Koh Rongin saarelle, josta löytyi suomalaisäijän pitämä Broken Hearts Guesthouse. Hiekka oli valkoista ja vesi ehkä kirkkainta ikinä, ja Otresin jälkeen mesta tuntui juuri oikealta valinnalta. Toisella puolella saarta oli myös ranta ja useita bungaloweja, mutta sinne päästäkseen piti trekata puolisen tuntia äärimmäisen (ja käärmeiden asuttaman) viidakon läpi, liaaneita ja köysiä apuna käyttäen. Trekkaus oli sen verran piristävää, että itse tuli vedettyä se kolmena päivänä, mutta valitettavasti tällä välin Pekka kärsi korkeasta kuumeesta. Omalta osaltani tunnelmaa latisti toisinaan myös järjenvastainen määrä moskiittoja ja sandflyita, joiden puremista kärsin vielä tätä viestiä kirjoittaessani.
Pekan parannuttua kuumeestaan pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa, ja saavuimme Kampotiin. Siitä kuitenkin lisää ensi kerralla.
Muuten Otres Beachilla aika sujui varsin leppoisasti meressä uiden ja bilistä pelaten - päästiin jopa ottamaan turpaan paikalliselta (9-vuotiaalta) bilismestarilta. Kaiken huipuksi törmäsimme vielä samoihin suomalaisiin, joiden kanssa juhlimme aikaisemmin jo Don Detillä. Ei siis yllätys, että myös Otres Beachilla vietetty viimeinen ilta meni biletyksen merkeissä.
Otresilta vetäydyimme kuitenkin äärimmäisen rauhalliselle Koh Rongin saarelle, josta löytyi suomalaisäijän pitämä Broken Hearts Guesthouse. Hiekka oli valkoista ja vesi ehkä kirkkainta ikinä, ja Otresin jälkeen mesta tuntui juuri oikealta valinnalta. Toisella puolella saarta oli myös ranta ja useita bungaloweja, mutta sinne päästäkseen piti trekata puolisen tuntia äärimmäisen (ja käärmeiden asuttaman) viidakon läpi, liaaneita ja köysiä apuna käyttäen. Trekkaus oli sen verran piristävää, että itse tuli vedettyä se kolmena päivänä, mutta valitettavasti tällä välin Pekka kärsi korkeasta kuumeesta. Omalta osaltani tunnelmaa latisti toisinaan myös järjenvastainen määrä moskiittoja ja sandflyita, joiden puremista kärsin vielä tätä viestiä kirjoittaessani.
Pekan parannuttua kuumeestaan pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa, ja saavuimme Kampotiin. Siitä kuitenkin lisää ensi kerralla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)